Henri Ojala ykkönen XCO:n Suomi Cup-avauksessa

06.05.2013

050820121547

 

Henri Ojala otti omansa XCO Suomi Cupin avauksessa Liedossa. Ojala ajoi miehet elite-sarjan voittoon lähes neljän ja puolen minuutin erolla ennen Jeremias Holmbergia. Simo Sohkanen oli kolmas.

Naisissa Noora Kanerva vei voiton ennen virallisesti underisarjassa ajavaa Jasmin Kansikasta. Kanervan voittomarginaali Kansikkaaseen nähden oli 1.10. Mari Kupiainen oli naisten kolmonen.

Junnumiehissä Sasu Halme aloitti kisakautensa voitolla jättäen taakseen KangKi:n kaksikon Ville Huikurin ja Johannes Raukolan.

TVC:n järjestämään Suomi Cupin avaukseen oli ennakkoon ilmoittautunut yli toista sataa kuskia, joskin lähtöviivalla oli muutamia viime hetken pois jääntejä. Kaudella 2013 kuusi osakilpailua käsittävä Suomi Cup jatkuu Salosta 9.6.

Avauskisan tulokset löytyvät TVC:n sivuilta, jonne pääset suoraan tästä.


2013 maaston SM-weekend

17.01.2013

XCO:n ja DH:n SM-kisat saavat toisensa vuosien haaveilun ja vääntämisen jälkeen, kun Messilässä järjestetään maaston SM-tapahtumaviikonloppu 21.-22.7.

Tapahtuman vastuullisena kisajärjestäjänä toimii RMR Messilä.  Molempien lajien jaostot ovat tapahtumasuunnittelussa mukana, jotta puitteet ja kisaradat & reitit saadaan yhteistyöllä tapahtuman arvon mukaisiksi.

Messilän maaston SM-tapahtumaviikonlopun meno ei rajoitu pelkästään SM-kapinoihin, sillä luvassa on myös bemaxia ja enskaa, expo areaa jne.,  ja mahdollisesti jopa vanhan liiton retro-settiä. Viikonlopun kisatapahtumat keräävät satapäin kuskeja paikalle, ja vähintään toista mokomaa odotetaan katsomon puolelle.

Viimeksi vastaavaa yhdistettyä SM-kisaviikonloppua on maastopyöräilyssä vietetty joskus 90-luvulla. Ken muistaa ajan ja paikan oikein, palkitaan tikkarilla.

SM-weekend on alkupamaus kahden peräkkäisen viikonlopun maastotapahtumille, sillä Messilän jälkeen vuorossa on XCO:n Pohjoismaiden mestaruuskisat Hyvinkäällä 26.-28.7., joka on UCI:n C2-kategorian kalenterikisa. Hyvinkään PM-viikonlopun alkajaisiksi kisataan XCE:n eli Eliminatorin SM-mitaleista iltakisana aivan kaupungin keskustassa perjantaina 26.7.


Carssu voittoon Espanjassa

16.11.2011

Tällä haavaa aurinkorannikolla asuva Carina Kirssi jatkaa kilpailukauttaan Espanjan auringon alla.

Carssu ajoi musertavan ylivoimaiseen voittoon maastopyöräilyn  Alhaurin El Grande-marathon kilpailussa Andaluciassa.  

Carssu ajoi 65 kilometrin pituisen kisan 22,05 kilometrin keskinopeudella, ja voitto irtosi yli 40 minuutin erolla toiseksi sijoittuneeseen Jurgyta Dovydaihin nähden. Silvio Esquinas Gamero oli kolmas.  

Carssun seuraava kilpailu Espanjassa on ohjelmassa 27.11., jolloin hän ajaa XCO-kisan Sevillassa.

TULOKSET
Maastomarathon
Alhaurin El Grande, Espanja

1. Carina Kirssi, 2:56,51
2. Jurgyta Dovydai, 3:37,48
3. Silvia Esquinas Gamero, 3:50,55


Cape Epic 2011 – Stage 6

03.04.2011

Vastaranta-Pietersma 12:s Cape Epicin kuudennella etapilla

Viidennen etapin rajun irtioton rasitukset näkyivät Vastaranta-Pietersman otteissa kilpailun kuudennella ja toiseksi viimeisellä etapilla. Kaksikko aloitti 128 kilometrin ja 2700 nousumetriä sisältäneen etapin totuttua rauhallisemmin, mutta pystyivät kiristämään loppua kohden saapuen maaliin ajassa 5:26,36. Tällä ajalla heltisi etapin 12. sija. Kokonaiskilpailussa Vastaranta-Pietersma-duo on kymmenentenä, kun enää yksi etappi tästä 707 kilometriä käsittävästä etappikilpailusta on ajamatta.

Kuudennen etapin voittoon ajoivat Jose Hermida-Ralph Näf ajalla 5:00,47. Espanjalais-sveitsiläis-kaksikko on kilpailussa tähän asti ollut yllättävän vaisu, vaikka molemmat ovat maailman kärkikuljettajia maastopyöräilyssä, Hermida maastoajon hallitseva maailmanmestari. Kokonaiskilpailua ajalla 26:05,24 johtavat Christoph Sauser-Burry Stander sijoittuivat etapilla toiseksi jääden kärjestä ainoastaan 43 sekuntia.

Kilpailu päättyy sunnuntaina ajettavaan 59 kilometrin pituiseen etappiin, jolla on 1700 kokonaisnousumetriä. Ellei tekninen vika tai muu kohtalokas haaveri puutu peliin, niin Cape Epicin voittoa tullee juhlimaan kärkikaksikko Sauser-Stander, jonka etumatka kilpailussa on lähes 11 minuuttia.

TULOKSET
Cape Epic, maastopyöräilyn etappiajo, Etelä-Afrikka
Etappi 6/7, 128 kilometriä

1. Jose Hermida (ESP) – Ralph Näef (SUI) 5:00,47
2. Christoph Sauser (SUI) – Burry Stander (RSA) 5:01,39
3. Lukas Fluckiger (GER) – Mathias Fluckiger (GER) 5:04,06
12. Jelmer Pietersma (NED) – Jukka Vastaranta (FIN) 5:26,36

KOKONAISTILANNE
Etapin 6/7 jälkeen

1. Christoph Sauser (SUI) – Burry Stander (RSA) 26:05,24
2.
Hannes Genze (GER) – Jochen Kaess (GER) 26:16,16
3. Karl Platt (GER) – Stefan Sahm (GER) 26:23,37
10. Jelmer Pietersma (NED) – Jukka Vastaranta (FIN) 27:50,06


Toni Berg alamäkiajocupin ylivoimainen ykkönen

08.09.2009

DH_cup_finaali09_web2Maastopyöräilyn alamäkiajon kansallinen Timeless Super DH Cup päätettiin tänä vuonna Meri-Teijon osakilpailulla. Koko kauden kisoja hallinnut Mountain Bike Club Finlandin Toni Berg oli jälleen nopein ja jätti taakseen reilun sekunnin erolla orimattilalaisen Markus Olkkosen. Kolmanneksi Meri-Teijossa ajoi niin ikään koko kauden hyvää vauhtia pitänyt Visa Linnala. Sama kärkikolmikko vei nimiinsä näin ollen myös koko seitsemän osakilpailua kattaneen Timeless Super DH Cupin.

”Koko kisakauteni meni Suomessa tosi hyvin. Helppoa ei ollut missään vaiheessa, mutta uskoin joka kisassa että pystyn voittamaan. Keskityin kaikkiin kisoihin kunnolla ja myös onnistuin kaikissa. Iso kiitos Mountainbikeshopille, Trekille, Thulelle ja kaikille sponsoreille! Parin viikon päästä käyn vielä ajamassa Schladmingin maailmancupin, joka on tämän kauden viimeinen kisani!”, kommentoi tyytyväinen Toni Berg kilpailun jälkeen.

Naisten sarjan mestaruuden vei odotetusti nimiinsä tamperelainen Katja Lähteinen. Junioreiden M-18-sarjan paras oli tänä vuonna Miikka Lehtinen.

TULOKSET
Timeless Super DH Cup -finaali, Meri-Teijo

Miehet – Elite
1. Toni Berg, MTBCF, 00:49,01
2. Markus Olkkonen, RMR, 00:50,06
3. Visa Linnala, MTBCF/Kymi Anti-Flow, 00:50,19
4. Aki Färm, dhT, 00:50,54
5. Jani Vesikko, Kangki, 00:51,63

Miehet – M18
1. Miikka Lehtinen, TaBc/Starless Downhill racing, 00:50,34
2. Eikku Luttinen, dhT, 00:52,58
3. Juuso Mäenpää, TaBc/Starless Downhill racing, 00:52,84

Naiset
1. Katja Lähteinen, TaBc/Starless Downhill racing, 01:03,30
2. Pia Höckert, MTBCF, 01:07,84

Tulokset kokonaisuudessaan:
http://www.hhcmb.fi/PDFfiles/Meri-Teijo%20DH%202009.pdf

Timeless Super DH Cupin yhteispisteet:
http://www.pyoraily.fi/tulokset_ja_pisteet/cupkilpailut/dhcup/pisteet/

Lisätietoja:
http://www.pyoraily.fi
http://www.dhcup.net

Kuva: (C) Juho Sipilä – Retkikunta.net


Alamäkiajon SM-kilpailu 2009

04.09.2009

Alamäkiajon SM-kilpailuissa oli ajanotossa ongelmia ja lisäksi ensimmäisen kierroksen loppupuolella alkoi sataa. Ongelmista johtuen kilpailun aikataulu venyi. Tulosten tarkistaminen aloitettiin välittömästi kilpailun aikana ja tarkistamista jatkettiin toisen laskun jälkeen järjestäjän ja kahden tuomarineuvostoon kuuluneen tuomarin toimesta. Tulokset saatiin maalialueella valmiiksi kilpailupäivänä noin klo 21.00. Kilpailutoimistoon tulokset tulivat noin 21.15. Tuolloin jo valtaosa kilpailijoista oli poistunut alueelta.

Ennen noin 21.15 tapahtunutta tulosten esille asettamista tehtiin neljä vastalausetta. Tämän jälkeen tuomaristolle ei ole toimitettu vastalauseita.

Järjestäjältä ja SPU:lta on pyydetty asiaan liittyen selvitys asian käsittelystä ja etenemisestä.

Järjestäjä on antanut selvityksen, sekä on osoittanut myös ajanotossa käytetystä laitteistosta ja järjestelmästä prosessikuvauksen.

Suomen Pyöräilyunioni ry:n hallitus on käsitellyt asiaa 3.9.2009 pidetyssä kokouksessa. Saadun selvityksen mukaan hallitus katsoi 3.9. kokouksessa esitettyjen tulosten olevan hyväksyttävät ja kilpailun näin ollen olevan hallituksen aikaisemmin tekemien päätösten mukainen (SM- ja ISM-arvo). Mestaruusmitalit jaetaan 6.9.2009 ajettavan Timeless cupin yhteydessä.

Tehdystä päätöksestä voi valittaa SPU:n hallitukselle 26.9.2009 mennessä. Hallituksen tekemästä ratkaisusta voi tehdä valituksen Urheilun oikeusturvalautakuntaan.

Ohessa dokumentit liittyen alamäkiajon SM-kilpailuiden tulospalvelussa ilmenneisiin ongelmiin:

Viralliset lopputulokset
Tuomarineuvoston kokouspöytäkirja
Selvityspyyntö
– Finnish Downhill Association
Vastaus avoimeen kirjeeseen
– Suomen Pyöräilyunioni, Markku Nieminen

Ajanottolaitteiston tekninen erittely ja kuvaus
– Ari Panttila, Kangasalan Kisa
Ajanottoselvitys
– Ari Panttila, Kangasalan Kisa

Mahdolliset valitukset Urheilun oikeusturvalautakuntaan


Alamäkiajon SM-kilpailujen tuloksiin liittyen

02.09.2009

Allekirjoittanut on pyytänyt ja saanut alamäkiajon SM-kilpailut järjestäneeltä seuralta kaksi selvitystä SM-kilpailuissa käytetystä ajanottojärjestelmästä ja sen toiminnasta. Nämä selvitykset ovat välitetty eteenpäin liiton hallituksen jäsenille sekä kilpailun ylituomarina toimineelle Markku Niemiselle. Toinen edellä mainituista selvityksistä on kirjallinen kuvaus käytetytystä järjestelmästä, ja toinen on videotiedosto selvittäen kuvallisesti järjestelmän operatiivisen toiminnan.

Allekirjoittanut on myös pyytänyt järjestävältä seuralta yksityiskohtaista selvitystä kilpailupäivän ajanottoon liittynestä haasteista sisältäen kirjallisen vakuutuksen voimassa olevien aikojen / tulosten oikeellisuudesta ja luotettavuudesta. Tämä selvitys on luvattu toimittaa keskiviikon 2.9, tai viimeistään torstain 3.9. aikana. Heti kun tapahtunutta käsittelevä dokumentointi on seuran taholta tällä erää saatu päätökseen, selvitykset tullaan julkaisemaan tällä saitilla.

Tästä seuraavia toimenpiteitä en lähde arvailemaan, mutta totean, että oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisuuden periaatteiden pitää toteutua jokaisen kilpailijan osalta. Tämän lisäksi maastojaoston puheenjohtajana vaadin, että kilpailun tuomaristo antaa kirjallisen selvityksen jätetyistä protesteista ja niiden käsittelystä.

Mikko Peltonen
SPU  / Maastojaoston Puheenjohtaja


Toni Bergin voittoputki jatkui Messilässä

24.08.2009

Alamäkiajaja Toni Berg jatkoi viikonloppuna hienosti sujunutta kisakauttaan ajamalla Timeless Super DH Cupin Messilän osakilpailun voittoon. Poikkeuksellisesti yhden kilpailurunin formaatilla ajetun kilpailun toiseksi sijoittui kotiradallaan ajanut Markus Olkkonen, joka jäi Bergistä vajaan sekunnin verran. Pronssitilan otti haltuunsa Jari Karjalainen.

”Tiesin että kisasta tulisi kova ja että varsinkin Make ajaa varmasti kovaa Messilässä, koska se on sille vähän niinku kotirata. Kisalasku meni tosi hyvin paria pientä virhettä lukuun ottamatta. On tosi hienoa pystyä ajamaan sellaisia kisalaskuja kuin haluaa ja pystyä voittamaan. Se motivoi myös treenaamaan entistä kovemmin. Tästä on hyvä jatkaa kauden muutamaan viimeiseen kisaan”, kommentoi Toni Berg kisan jälkeen fiiliksiään.

Sarjaa on ajettu nyt neljä osakilpailua ja Berg on voittanut ne kaikki. Jäljellä on vielä tulevan viikonvaihteen Suomen mestaruuskisat Sappeessa ja Timeless Super DH Cupin päättävä Meri-Teijon osakilpailu.

TULOKSET

Miehet:
1. Toni Berg, MTBCF / Trek – MountainBikeShop, 01:05.69
2. Markus Olkkonen, Retkikunta Messilä Racing, 01:06.29, +00:00.60
3. Jari Karjalainen, DHT, 01:07.79, +00:02.10
4. Visa Linnala, MTBCF/Kymi Anti-Flow, 01:08.09, +00:02.40
5. Juho Mustonen, Kangki/Timeless, 01:08.15, +00:02.46

Naiset:
1. Laura Janhunen, MTBCF, 01:32.48
2. Pia Höckert, MTBCF, 01:36.04, +00:03.56

Miehet – M18:
1. Eikku Luttinen, dhT, 01:09.46
2. Santtu Nyman, MTBCF/Kymi Anti-Flow, 01:09.88, +00:00.42
3. Juuso Mäenpää, TaBc/Starless Downhill Racing team, 01:11.31, +00:01.85
4. Miika Jäntti Keskiö, MTB Ry, 01:11.33, +00:01.87
5. Samuli Mustamäki, DHT, 01:12.58, +00:03.12

Tulokset kokonaisuudessaan:
http://dhcup.net/tulokset/2009/messila_DH_22.8.2009_tulokset.pdf

Lisätietoja:
http://www.dhcup.net


Kansallinen alamäkiajocup jatkuu Messilässä 22.8.2009

12.08.2009

Messilässä järjestetään lauantaina 22.8.2009 kansallisen alamäkiajocupin neljäs osakilpailu. Timeless DH Supercup powered by Rockstar – nimellä kulkeva cup sisältää tänä vuonna kuusi osakilpailua. Messilän osakilpailu aloittaa kauden huipennuksen, sillä kaksi viimeistä osakilpailua ajetaan heti Messilän jälkeen peräkkäisinä viikonloppuina.

Messilän kilpailuun odotetaan lähes sataa osallistujaa ja paikalle pitäisi saapua kaikki Suomen kärkinimet. Rata on myös uusittu tänä keväänä avatun Messilä Bike Parkin rakennustöiden yhteydessä, joten luvassa on erittäin vauhdikas ja näyttävä tapahtuma seurata. Miesten sarjassa järjestävällä seuralla – Retkikunta Messilä Racing ry – on myös paljon pelissä, kun Markus Olkkonen (Orimattila) on kolmen ajetun kilpailun jälkeen cupin pisteissä jaetulla toisella sijalla ja ratamestari Jukka Keinonen (Lahti) kuudentena.

Tapahtumaan saapuu myös kattava otos lajin parissa työskenteleviä yrityksiä, maahantuojia sekä kauppiaita esittelemään uutuuksia ja kalustoa niin yleisölle kuin kilpailijoillekin ja lisäksi tietysti musiikki soi ja selostustiimi pitää yleisön perillä tapahtumien kulusta. Tapahtumaan on yleisöllä vapaa pääsy.

Alamäkikilpailun harjoitukset alkavat lauantaina aamukahdeksalta, varsinainen kilpailu käynnistyy klo 13:00 ja on oletettavasti ohi palkintojenjakoineen noin klo 15:00. Tämän jälkeen toiminta jatkuu Messilän vanhassa Kesämaassa, jossa käynnistyy heti alamäkikilpailun päätyttyä BMX-miniramppikilpailu ja sen jälkeen vielä BMX-hyppykilpailu. Illan päättää after-race party Messilän Talliravintolassa ja huipennuksena Talliravintolan yläkerrassa nähdään aivan levytyssopimuksen kynnyksellä oleva hollolalainen metalliorkesteri Sole Remedy.

Messilän pyöräilyn superviikonlopun päättää sunnuntaina järjestettävä Finlandia MTB.

Lisätietoja:

Järjestävän seuran sivusto
http://www.retkikunta.net

Timeless DH Supercup – sivusto, Finnish Downhill Association ry
http://www.dhcup.net

Messilä Bike Park
http://www.messila.fi

Sole Remedy
http://www.soleremedy.net/


Toni Berg nopein Laajavuoressa

13.07.2009

Alamäkiajon kansallinen Timeless Super DH Cup jatkui viikonvaihteessa Jyväskylän Laajavuoren osakilpailulla. Keliolosuhteet olivat kisaviikonloppuna vaihtelevat, mutta kilpailun toinen lasku päästiin ajamaan lähes kuivalla radalla.

Voitosta kävivät tiukan kamppailun Mountainbike Club Finlandin Toni Berg ja maailmancuptaukoa parhaillaan viettävä Matti Lehikoinen. Toni Bergin loppuaika, 1:00.77, oli lopulta vain kuusi sadasosaa Matti Lehikoista parempi ja näin ollen Berg pääsi juhlimaan kisan voittoa. Kolmanneksi kilpailussa sijoittui Visa Linnala, joka jäi Bergistä lähes sekunnin.

”Oli kyllä hyvä kisa! Vaikka johdin ekan laskun jälkeen yli kahdella sekunnilla, en oikeastaan tiennyt mitä voittoon tarvittaisiin, koska Matti kaatui ekan laskunsa. Toiselle laskulle lähtiessäni Matti oli jo ajanut toisen laskunsa ja tiesin kuinka kovaa pitäisi ajaa. Se tavallaan helpotti, mutta tavallaan myös vaikeutti valmistautumista, koska tiesin että onnistuessani pystyisin voittamaan”, Toni Berg kertoi tyytyväisenä kisan jälkeen ja jatkoi:

”Toinen lasku meni hyvin ja lopulta voitto tuli tosi pienellä erolla, mutta voitto on aina voitto ja olen tosi tyytyväinen tulokseen. Seuraavaksi sitten Kanadaan maailman cuppeihin.”

Junioreiden paras kuski oli tällä kertaa Eikku Luttinen, joka jätti taakseen Miikka Lehtisen niin ikään täpärällä 2 sadasosan erolla. Pronssitilan nappasi nokialainen Juuso Mäenpää.

Timeless Super DH Cupia on jäljellä vielä kolme osakilpailua. Seuraava kilpailu ajetaan Messilässä 22.8. Sitä ennen Toni Berg ja Matti Lehikoinen ajavat maailmancupin kaksi osakilpailua Kanadassa 26.7. ja 2.8.

TULOKSET
12.7.2009 – Laajavuori, Jyväskylä

Miehet – Elite
1. Toni Berg, MTBCF / Trek – MountainBikeShop, 1:00.77
2. Matti Lehikoinen, TVC/Ms Evil Racing, 1:00.83, +00:00.06
3. Visa Linnala, MTBCF/Kymi Anti-Flow, 1:01.69, +00:00.92
4. Jari Karjalainen, DHT, 1:03.82, +00:03.05
5. Markus Olkkonen, Retkikunta Messilä Racing, 1:04.37, +00:03.60

Naiset
1. Katja Lähteinen, TaBc/Starless Downhill Racing Team, 1:24.22

Miehet – M18
1. Eikku Luttinen, dhT, 1:07.99
2. Miikka Lehtinen, Starless Downhill Racing Team, 1:08.01, +00:00.02
3. Juuso Mäenpää, TaBc/Starless Downhill Racing Team, 1:09.68, +00:01.69

Tulokset kokonaisuudessaan:
http://dhcup.net/tulokset/2009/Laajavuori_DH_12.7.2009_lopputulokset.pdf
Timeless Super DH Cupin pistetilanne:
http://dhcup.net/tulokset/2009/DHCUP09_pisteet.pdf

Lisätietoja:
http://www.dhcup.net

Kuvia kisasta, (C) Mikko Hallikainen:
http://www.moneyshot.fi/gallery/dhlaajavuori/


Toni Berg voittoon Tahkon helteessä

27.06.2009

Toni Berg on voittanut maastopyöräilyn alamäkiajon Timeless Super DH Cupin toisen osakilpailun Nilsiän Tahkovuorella. Varsin helteisessä säässä ajetun kilpailun kakkonen oli DH Tornareiden Aki Färm ennen kolmanneksi sijoittunutta Visa Linnalaa. Tahkon uusitulla 1,1 km mittaisella radalla Toni Bergin voittoaika oli 1:31.02 ja eroa Färmiin kertyi lähes kaksi sekuntia.

Tahkon kilpailu houkutteli paikalle myös ennätysmäärän naiskuskeja. Sarjan voiton vei kuitenkin tuttuun tapaan Tampere Bike Clubia edustava Katja Lähteinen. Junioreiden paras kuski oli tällä kertaa Miikka Lähteinen, joka jätti taakseen reilun sekunnin erolla Juuso Mäenpään. Pronssille ajoi Hyvinkään Pyöräilijöiden Niko Länsiö.

Alamäkiajon Timeless Super DH Cup jatkuu 12.7. Jyväskylän Laajavuoren osakilpailulla.


TULOKSET

27.6.2009, Tahkovuori – Nilsiä

Miehet
1. Toni Berg, MTBCF, 1:31.02
2. Aki Färm, DHT, 1:32.56, + 0:01.54
3. Visa Linnala, MTBCF, 1:34.35, + 0:03.33
4. Markus Olkkonen, RMR, 1:35.14, + 0:04.12
5. Juho Mustonen, KangKi, 1.36.27, + 0:05.25

Naiset
1. Katja Lähteinen, TaBC, 2:20.20
2. Laura Janhunen, MTBCF, 2:37.18, + 0:16.58
3. Pia Höckert, MTBCF, 2:47.08, + 0:26.48

M-18
1. Miikka Lähteinen, Starless Downhill Racing Team, 1:37.17
2. Juuso Mäenpää, TaBC, 1:38.39, +0:01.22
3. Niko Länsiö, HyPy, 1:39.29, +0:02.12

Lisätietoja:
http://www.dhcup.net

Kuvia kilpailusta tulossa hieman myöhemmin…pysy linjoilla!


Alamäkiajon Timeless Super DH Cup alkoi Klaukkalassa

25.05.2009

IMG_552444Maastopyöräilyn alamäkiajon kansallinen Timeless Super DH Cup käynnistyi viikonvaihteessa Klaukkalan Tornikeskuksessa. Avauskilpailu ajettiin normaalista hieman poikkeavalla kaavalla, sillä Tornikeskuksen kahden vauhdikkaan DH-radan yhteisaika ratkaisi voittajan.

Vauhdikkaan ja aurinkoisessa säässä ajetun kilpailun voittoon ajoi Mountain Bike Club Finlandin Toni Berg päivän ainoana minuutin yhteisajan alittajana. Toiseksi sijoittui orimattilalainen Markus Olkkonen 0.73 sekuntia Bergistä jääneenä. Pronssimitali lähti järjestävää seuraa, DH Tornareita, edustavan Jari Karjalaisen matkaan.

”Kisa meni hyvin, ekalla laskulla tuli pieni virhe lukkopolkimien kanssa, mutta onnistuin ajamaan ehjän toisen laskun”, kommentoi Toni Berg palkintojenjaon jälkeen. Berg on ehtinyt tällä kaudella kiertää jo kaksi maailmancupin kisaakin:
”Olen erittäin tyytyväinen voittoon varsinkin viime viikkojen maailmancupien epäonnistumisten jälkeen! Tästä on hyvä jatkaa Fort Williamin maailmancuppiin ja EM-kisoihin”.

Alamäkiajon Timeless Super DH Cup kattaa tällä kaudella kuusi osakilpailua. Suomen mestaruuskilpailut ajetaan 29.8. Pälkäneen Sappeessa. Timeless Super DH Cup jatkuu juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna Nilsiän Tahkovuoren osakilpailulla.

Lisätietoja:
http://www.dhcup.net
http://www.pyoraily.fi

TULOKSET
Tornikeskus, Klaukkala 24.5.2009

Miehet
1. Toni Berg, MTBCF/Trek-Mountainbikeshop, 59,87
2. Markus Olkkonen, RMR, 1.00,60
3. Jari Karjalainen, DHT, 1.00,95
4. Aki Färm, DHT, 1.01,01
5. Visa Linnala, MTBCF/Kymi Anti-Flow, 1.02,28

Naiset
1. Katja Lähteinen, TaBc/Starless Downhill Racing team, 1.36,38

M-18
1. Antti Lampen, HyPy, 1.04,76
2. Riku Länsiö, HyPy, 1.05,31
3. Miikka Lehtinen, Starless Downhill Racing team, 1.06,45
4. Santtu Nyman, MTBCF/Kymi Anti-Flow, 1.07,30
5. Juuso Mäenpää, TaBc/Starless Downhill Racing team, 1.08,45

Tulokset kokonaisuudessaan:
http://dhcup.net/tulokset/2009/Klaukkala2009-lopputulokset.pdf

Kuvia kilpailusta, (c) Mikko Hallikainen:
http://www.moneyshot.fi/gallery/dhklaukkala_su/

Keskustelua kisasta:
http://mountainbike.fi/forum/viewtopic.php?t=311 


Timeless Super DH Cup päätökseen Sappeessa

22.09.2008

Markus Olkkonen

Alamäkiajon kansallinen Timeless Super DH Cup huipentui tänä vuonna Sappeen hiihtokeskuksen uudella radalla ajettuun finaalikisaan. Aurinkoisessa syyssäässä ajetun kilpailun voittoon ajoi orimattilalainen Markus Olkkonen ajalla 00:51.70. Olkkonen kärsi ensimmäisellä kisalaskullaan teknisistä ongelmista, mutta sai toiseen runiinsa alleen lainapyörän.

1. Markus Olkkonen 2. Aki Färm 3. Tommi Hoffren

Toiseksi Sappeen finaalissa sijoittui hallitseva Suomen mestari Aki Färm, joka jäi Olkkosen voittoajasta hieman reilun sekunnin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen nopeimman ajan ajoi Tommi Hoffren, mutta lopputuloksissa mies jätettiin kuitenkin pronssille.

Timeless Super DH Cup käsitti tällä kaudella kahdeksan osakilpailua. Kokonaiskilpailun voiton vei Aki Färm seitsemän pisteen erolla Visa Linnalaan. 

Sappeen kisan voittanut Markus Olkkonen jäi niukasti pisteen erolla lopputuloksissa kolmannelle sijalle.

 

kuvat (c) Mikko Hallikainen

”Ensimmäinen kisalaskuni kulki oikein hienosti kunnes ketjujen ja takavaihtajan korvakkeen kanssa tuli ongelmia. Jäin Hofalle kuitenkin vain kaksi sekuntia, joten tiesin että pystyn kiilaamaan aivan kärkeen.

”Toinen runi meni sitten aivan nappiin, vaikka alla olikin lainapyörä. Nyt on todella hyvä fiilis, tosi hieno lopetus tälle cupille! Kisakauteni jatkuu vielä Messilässä Killer DH -kisan merkeissä 11. lokakuuta.”, kommentoi Puolustusvoimain urheilujoukkojen palvelukseen tuota pikaa astuva Markus Olkkonen.

 

TULOKSET

Miehet – Elite
1. Markus Olkkonen, CC Tailwind, 00:51.70
2. Aki Färm, MTBCF, 00:52.97
3. Tommi Hoffren, Kuopio Pyöräilijät, 00:53.89
4. Aku Tuunainen, CC Tailwind, 00:54.42
5. Visa Linnala, MTBCF, 00:54.58

Naiset
1. Katja Lähteinen, Starless Racing Team, 01:09.36
2. Eeva-Leena Juvani, RBC, 01:11.85

M-18
1. Juuso Mäenpää, Starless Racing Team, 00:55.74
2. Anssi Rajala, Keskiö MTB, 00:56.04
3. Juuso Pihlaja, Hyvinkään Pyöräilijät, 00:57.29

Timeless Super DH Cup – LOPPUTULOKSET

Miehet
1. Aki Färm 95
2. Visa Linnala 88
3. Markus Olkkonen 87
4. Toni Berg 74
5. Juho Mustonen 68

Kuvia harjoituksista:
http://public.fotki.com/RonnieDee/events/sappee/

Kuvia kisasta:
http://public.fotki.com/RonnieDee/events/sappee2/ 
http://moneyshot.fi/gallery/sappeedh/
http://hollola.1g.fi/kuvat/2008/12%20Sappee%20DH%20Finaali/
http://picasaweb.google.com/mr.truth.66/SappeeDH2008#
 

Lisäinfoa:
http://dhfinaali2008.blogspot.com/
http://www.pyoraily.fi


Meri-Teijo DH – tulokset

08.09.2008

Miehet – Elite:
1. Markus Olkkonen  TWD 00:48,33
2. Linnala Visa MTBCF / Kymi Anti-flow 00:49,43
3. Mustonen Juho Kangasalan Kisa 00:50,1
4. Alanko Olli Korson Kaiku / NDRT 00:50,31
5. Malinen Visa HMTBC 00:51,50

Naiset:
1. Lähteinen Katja Starless Racing Team 01:10,27

M18:
1. Mäenpää Juuso Starless Racing Team 00:51,37
2. Nyman Santtu MTBCF/Kymi Anti-Flow 00:51,97
3. Rajala Anssi Keskiö MTB 00:53,19

Tulokset kokonaisuudessaan:
http://www.hhcmb.fi/PDFfiles/TEIJO%20DH%202008.pdf


Meri-Teijo DH – kilpailukutsu

04.09.2008

Timeless Super DH Cupin seitsemäs osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna 6.-7.9. Meri-Teijossa.

Lataa kisakutsu tästä:
http://www.hhcmb.fi/PDFfiles/TEIJO%20DH%202008.pdf