Maaston Suomi Cup-sarjojen avaukset jo ovella

Lieto_XCO_Suomi_Cup_avaus_2013

Maastopyöräilyn kotimaan kisakauden alkuun on enää puolitoista viikkoa.

XCO-kausi käynnistyy Liedosta vappuviikon lauantaina 4.5., kun TVC järjestää Suomi Cupin ensimmäisen osakilpailun. ”Lännessä tilanne on hyvä. Toki kisareitin pohjoispuolella on vielä muutamia sohjo-paikkoja, eiköhän nämä sula. Kuraa ja märkää on melkoisella varmuudella luvassa, mutta sehän osaltaan kuuluu lajin luonteeseen”, kommentoi ratamestarina häärivä TVC:n Samu Laine. Lisätietoja Liedon XCO-kilpailusta löydät täältä.

Marathon Cupin startti 11.5.

Marathon Cup käynnistyy Rajamäeltä lauantaina 11.5. Kilpailun johtajana toimiva HyPyn Tommi Halonen summaa tilannetta seuraavasti. ”Rajamäen profiili on XCM:n Suomi Cupin avaukseen juuri sopiva sekä harrastajille että kilpailijoille, sillä reitti on hyvä sekoitus kaikkia XCM-radalta vaadittavia elementtejä. Yhtä kivikko-kohtaa, josta on aiemmin tullut palautetta, on muutettu, mutta yleisesti ottaen reittimuutokset ovat hyvin pieniä. Viime vuonna kauden avaustapahtumassa oli vähän vajaa 300 osallistujaa, ja nyt odotamme, että menemme tuon rajapyykin yli. Vaikka kevät on ollut etelässä hieman jäljessä, Rajamäen reitti on nopeasti kuivuvaa sorttia. Mutakisaa ei ole odotettavissa”. Lisätietoa HyPy:n kisakisasivuilta, jonne pääset tästä.

XCM EM Saksassa 11.-12.5.

Samaan aikaan kun kotimaan marathon-kausi käynnistyy, taistellaan Keski-Euroopassa jo maaston kauden ensimmäisien arvokilpailumitaleiden kohtalosta. Marathon-matkojen Euroopan mestaruuskilpailut pidetään Singenissä, Saksassa 11.-12.5. Suomesta XCM:n arvokilpailuihin lähtee kolme urheilijaa. Miehet elite-sarjaan Jukka Vastaranta ja Valtteri Repo sekä naisten U23-sarjaan Jasmin Kansikas. Miehillä on edessään 94 kilometrin, ja undereilla 75 kilometrin taival.

XCM:n EM-kisasivuille pääset tästä

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: