XCM MM 2012 – Pia ei aja

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pia Sundstedt ei kilpaile maastopyöräilyn marathon-matkojen MM-kilpailussa, joka pidetään Ornansissa, Ranskassa tänään sunnuntaina. Sundstedtin olympialaisten jälkeen kärsimä pitkittynyt poskiontelotulehdus ei ilmeisestikään parantunut täysin kunnolla, ja tauti äityi uudestaan nuhakuumeeksi tiiviin viimeistelyjakson jälkeen kuluvan viikon aikana.

”En pysty sanoin kuvaamaan paljonko harmittaa. Olo on todella tyhjä, pettynyt ja paljon muuta”, kommentoi Sundstedt.

MM-kilpailun oli tarkoitus olla Sundstedtin kauden toinen päätähtäin olympialaisten maantiepyöräilyn ohella, ja samalla pitkän uran viimeinen arvokilpailu. Aiemmin tällä kaudella marathon-matkojen EM-kultaa saavuttanut Sundstedt kuului MM-marathonin ehdottomiin voittajasuosikkeihin.

”Tavoite oli lähteä hakemaan puuttuvaa sateenkaaripaitaa eli MM-kultaa, mutta sitä mahdollisuutta ei nyt enää tullut. On aivan turha lähteä mukaan vaan ”ajelemaan” kun tietää, että joutuu kisamaan puolikuntoisena antaen turhan paljon tasoitusta. Myös riskit kisata kipeänä ovat aivan liian suuret, sen olen urani aikana oppinut ”, totesi pettynyt Sundstedt.

Pia Sundstedtin poisjäännin myötä Suomen edustus maastopyöräilyn kauden viimeisessä arvokilpailussa kutistui olemattomaksi. Viime vuoden MM-kilpailussa kahdeksanneksi sijoittunut Jukka Vastaranta ilmoitti kaksi viikkoa sitten, ettei kilpaile Ranskassa, koska loppukauden kuntokehitys ei ole vastannut tavoitteita.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: