Vastaranta 5:s Pietermaritzburgissa

Jukka Vastaranta ajoi onnistuneen kenraaliharjoituksen ennen pääsiäisenä alkavaa maastopyöräilyn maailman cupia. Vastaranta sijoittui viidenneksi Pietermariztburgissa ajetussa Etelä-Afrikan kansainvälisen kilpailusarjan osakilpailussa, joka keräsi viivalle nimekkään joukon lajin maailman kärkikuljettajia.

”Oli vahva olo läpi kisan ja jalat toimivat hienosti. Olosuhteet olivat todella haastavat, kuraa riitti ja liukasta oli. Muutamat mäet piti edetä jalan, kun pito ei yksinkertaisesti riittänyt. Olen tyytyväinen ajooni. Tästä on hyvä jatkaa maailman cupin avauskisaan. Jännää nähdä mitkä ovat olosuhteet viikonlopun MC-kisassa”.

Hyytävän viileissä olosuhteissa ajettu ja viisi 6,1 kilometrin kierrosta käsittänyt kilpailu ajettiin testikilpailuna tulevalla maailman cup-reitillä. Kilpailu oli lähdöstä maaliin Saksan Lukas Fluckigerin ja Tsekin Jaroslav Kulhavyn keskinäistä taistelua voitosta, sillä kaksikko karkasi muilta jo kilpailun ensimmäisellä kierroksella. Kulhavy, joka on lajin tämän hetken maailman rankingin suvereeni ykkönen, sai kilpailun puolivälissä tilaisuutensa, kun Fluckiger kärsi rengasrikon. Sinnikäs saksalainen ei kuitenkaan antanut periksi vaan ajoi eron kiinni, ja otti lopulta taisteluvoiton 40 sekunnin erolla Kulhavyyn. Kolmas oli Mathias Fluckiger, joka jäi kärjestä yli yhdeksän minuuttia. Tsekin Milan Spesny sijoittui neljänneksi vain neljä sekuntia Vastarantaa edellä. Viidennen sijan myötä Vastaranta saalisti kilpailusta kymmenen tärkeää UCI ranking-pistettä.

TULOKSET
Pietermaritzburg, Etelä-Afrikka, XCO C2-kategoria

  1. Lukas Fluckiger, Saksa, 2:01,49
  2. Jaroslav Kulhavy, Tsekki, 2:02,50
  3. Mathias Fluckiger, Saksa 2:10,49
  4. Milan Spesny, Tsekki, 2:11,52
  5. Jukka Vastaranta, Suomi, 2:11,56
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: