Matti Lehikoinen kahdeksas Bromontin mc-osakilpailussa

Maastopyöräilyn maailmancup jatkui viikonvaihteessa Kanadan Bromontin osakilpailulla, joka oli monen vuoden jälkeen palannut mukaan kisakalenteriin. Epävakaissa keliolosuhteissa ajetun kilpailun vei nimiinsä Sam Hill, joka palasi voittokantaan ajalla 2:42.14. Toiseksi sijoittui etelä-afrikkalainen Greg Minnaar ennen brittikuski Steve Peatia.

Suomen Matti Lehikoinen otti kauden parhaan maailmancup-sijoituksensa ajamalla hienosti kahdeksanneksi. Lehikoisen finaalirunin aika oli 2:53.03, eli eroa kärkeen kertyi hieman reilut kymmenen sekuntia. Lehikoisen lisäksi Suomea kisassa edusti Toni Berg, joka ajoi finaalissa sijalle 48.

”Rata oli todella liukas ja vielä juuri ennen finaaliakin saatiin vettä taivaalta. Ajoin finaalissa hieman liian aggressiivisesti ja renkaat tuntuivat lipsuvan koko ajan. Radan vaikealla louhikko-osuudella meinasin jopa kaatua, mutta irrotin oikean jalan polkimelta ja sain tilanteen haltuun,” kommentoi huomenna tiistaina Whisteriin suuntaava Lehikoinen kisan jälkeen. ”Vauhti alkaa nyt löytyä ja seuraavaan kisaan pitää parantaa jälleen kahdeksan sijaa!”

Alamäkiajon maailmancupia on jäljellä vielä kaksi osakilpailua. Viiden osakilpailun jälkeen maailmancupin johdossa on australialainen Sam Hill 46 pisteen turvin. Matti Lehikoinen on tällä hetkellä sijalla 16. Seuraava osakilpailu ajetaan Australian Canberrassa elokuun viimeisenä viikonloppuna.

TULOKSET

Miehet:
1. Samuel Hill AUS 2:42.14
2. Greg Minnaar RSA 2:44.84
3. Steve Peat GBR 2:46.00
4. Gee Atherton GBR 2:48.09
5. Marc Beaumont GBR 2:49.60

8. Matti Lehikoinen FIN 2:53.03
48. Toni Berg FIN 3:05.12

Naiset:
1. Rachel Atherton GBR 3:14.35
2. Sabrina Jonnier FRA 3:16.64
3. Tracy Moseley GBR 3:17.68
4. Emmeline Ragot FRA 3:18.15
5. Floriane Pugin FRA 3:25.26

Tulokset kokonaisuudessaan:
http://www.uci.ch/ftpuci/ftpsportelectronic/ftptouci/
MTB/2008/32743_RiderResult_DHI_ME.pdf
http://www.uci.ch/ftpuci/ftpsportelectronic/ftptouci/
MTB/2008/32743_RiderResult_DHI_WE.pdf

Lisätietoja:
http://www.uci.ch
http://www.mondialduvelo.com/Anglais/CDM/ACCUEIL.html

Matti Lehikoisen pressikuvat:
http://mountainbike.fi/press/lehikoinen_pics.zip

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: