Matti Lehikoinen loukkaantui Fort Williamin harjoituksissa

Alamäkiajon maailmancup jatkui viikonloppuna Skotlannin Fort Williamissa suomalaisittain ikävissä merkeissä. Matti Lehikoinen kaatui kilpailun harjoituksissa rataosuuden metallisella sillalla ja loukkasi vasemman polvensa pahan näköisesti, eikä näin ollen päässyt osallistumaan itse kilpailuun. Polvi kuvattiin paikan päällä, mutta vielä ei ole tietoa onko nivelside vaurioitunut tai katkennut. Lehikoinen lentää maanantaiaamuna Itävaltaan erikoislääkärin tutkittavaksi.

Loukkaantuminen tuli pahaan saumaan, sillä kahden viikon päästä ajettavat maastopyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut Italian Val Di Solessa ovat nyt Lehikoisen osalta vaarassa.

”Harmittaa tietenkin todella paljon. Polvi kestää astua, mutta selvää on että kaikki ei ole kunnossa. Huomenna ollaan paljon viisaampia ja tiedetään vaatiiko polvi operointia”, Lehikoinen harmitteli.

Fort Williamin maailmancup-osakilpailun voitti ylivoimaisesti etelä-afrikkalainen Greg Minnaar. Minnaar osoitti täysin toipuneensa taannoisesta olkapääleikkauksestaan ja nappasi kisan voiton peräti reilun kolmen sekunnin erolla isäntämaan Gee Athertoniin. Kolmanneksi kilpailussa taisteli Minnaarin tallitoveri Steve Peat. Maailmancupia johtava Samuel Hill jätettiin tällä kertaa viidenneksi. Greg Minnaarin voittoaika oli nopealla Fort Williamin radalla 4:43.52.

”Minnaar oli tänään paras, vaikka itse toivoin Steve Peatin voittavan kisan. Onneksi Hill jäi kuitenkin vasta viidenneksi, niin saadaan kokonaiskisaan entistä enemmän mielenkiintoa”, ensi kertaa katsomon puolelta maailmancup-kisaa seurannut Lehikoinen pohdiskeli.

Alamäkiajon maailmancupia on ajettu nyt kolme osakilpailua. Seuraavaksi ajetaan MM-kilpailut Italian Val Di Solessa 21.6., jonka jälkeen maailmancup-kiertue siirtyy Kanadaan heinäkuun lopulla.

TULOKSET

Miehet:
1. Greg Minnaar RSA 4:43.52
2. Gee Atherton GBR 4:46.69
3. Steve Peat GBR 4:47.42
4. Nathan Rennie AUS 4:48.19
5. Samuel Hill AUS 4:48.70

Naiset:
1. Tracy Moseley GBR 5:20.87
2. Sabrina Jonnier FRA 5:25.01
3. Rachel Atherton GBR 5:26.76
4. Mio Suemasa JPN 5:35.64
5. Melissa Buhl USA 5:45.19

Tulokset kokonaisuudessaan:
http://www.uci.ch/ftpuci/ftpsportelectronic/ftptouci/MTB/2008/33230_RiderResult_DHI_ME.pdf
http://www.uci.ch/ftpuci/ftpsportelectronic/ftptouci/MTB/2008/33230_RiderResult_DHI_WE.pdf

Katso Greg Minnaarin voittoruni (Freecaster)
Katso Tracy Moseleyn voittoruni (Freecaster)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: