Suomen XC-maajoukkue EM-kisoissa Hollannissa

Suomen XC maajoukkue osallistui viimeviikonloppuna Hollannin Zoetermeerissa käytyihin EM kisoihin. Suomea edustivat alle 18 vuotiaissa Samuli Tuominen ja Samuel Halme sekä U23:ssa Jerry Oksman. Pojille matka oli totuttelua kansainväliseen vauhtiin. Junnujen parhaimmasta tuloksesta vastasi Samuel Halme ollen ensimmäinen joka otettiin pois viimeiseltä kierrokselta. 30 sekunttia nopeampi kierrosajalla olisi päässyt viimeiselle kierrokselle.

Naisten elite luokassa Suomella oli kaksi edustajaa: Carina Ketonen ja Riikka Keljä. Carina ajoi olosuhteisiin nähden huippuajon. Viimeisestä rivistä siajlle 17 jääden voittajalle ainoastaan 9:37 min. Carinan suorituksen arvoa nostaa vielä kisan aikana vallineet olosuhteet: vettä tuli taivaan täydeltä ja savipohjainen reitti muuttui melkoiseksi liejuksi. Riikan sijoitus oli lopulta 38.

Isoimmat odotukset kohdistuivat miesten elite sarjassa ajaneeseen, paluuta huipulle tekevään Jukka Vastarantaan. Valitettavasti keli ja tekniikka tekivät tepposet Jukalle jo ensimmäisellä kierroksella. Koko päivän jatkunut vesisade muutti radan lähes suoksi, mikä vaikeutti ajamista. Jukkakin joutui lähtemään viimeisestä rivistä ja nouseminen sieltä huonossa kelissä on jo itsessään haasteellista ja pystyssä pysyminen laskuissa oli vaikeaa. Eräässä jyrkässä laskussa Jukka joutuikin kasaan, sillä seurauksella, että hänen etukiekko muutti muotoaan kahdeksikoksi. Jukka onnistui nilkuttamaan vääntyneellä etukiekolla huoltoalueelle mutta sijoitus oli jälleen lähempänä sataa, joten Jukan kohtaloksi koitui keskeyttäminen.

TULOKSET:
Miehet – elite
Naiset – elite
Miehet 18
Under 23

Vastaa