Pia Sundstedt koettelemusten kautta maailmancupin voittajaksi

05.10.2008

Pia Sundstedt sijoittui kuudenneksi maastopyöräilyn maratonin maailmancupin finaalissa Ranskassa ja sai sijoituksellaan varmistettua kokonaiskilpailun voiton. 60 kilometrin finaalikilpailu oli kuitenkin tuskien taival.

Pia Sundstedt oli tällä viikolla tutustumassa kilpailureittiin ja radalla olleella jalkautumisosuudella nosti pyöränsä olkapäälleen kantamista varten, jolloin hän loukkasi niskansa. Niskaan tuli paha tulehdusvamma ja hän päätti palata takaisin kotiinsa Saksaan. Hän oli jo lähes varma, että finaali jää hänen osaltaan ajamatta.

Sundstedt sai kuitenkin kolmen päivän ajan kahdesti päivässä fysioterapeutiltaan hoitoa ja vasta kilpailupäivän aamuna hän päätti matkustaa takaisin Ranskaan. Hän starttasi kilpailuun ja se alkoikin kohtuullisesti. Kuitenkin jo kilpailun alkuvaiheessa hänen pyörästään irtosi poljin. Hän sai sen korjattua, mutta putosi joukon viimeiseksi.

Tiukan takaa-ajon ja mutaisella radalla muutaman kaatumisen jälkeen hän nousi neljänneksi. Mutta jälleen kohtalo puuttui peliin. Hänen pyöränsä ketju meni takarattaan ja pinnojen väliin niin, että hän ei saanut pyöräänsä toimimaan. Ketju ei meinannut irrota satimestaan millään. Takaa tuli kuitenkin toinen suomalaisajaja Carina Ketonen, ja sääntöjen puitteissa tapahtuneella yhteistyöllä Sundstedtin pyörä tuli ajokuntoon. Sen jälkeen Pia Sundstedt pääsi Ketosen kanssa maaliin sijoittuen kuudenneksi. Ketonen oli seitsemäs.

- Ilman Carinan apua ja tukea maailmancupin voitto olisi jäänyt saavuttamatta. Olen hänelle erittäin kiitollinen. Hän uhrautui hienosti auttaessaan minua. Kaiken kaikkiaan nyt viimeisten viikkojen ja erityisesti nyt viimeisten päivien aikana on ollut vaikeuksia niin paljon, että usko on meinannut loppua monta kertaa. Olen joutunut taistelemaan itseni kanssa monta kertaa, mutta se kannatti, kertoi Pia Sundstedt.

Tulokset

Naiset 60 km, Ornans, Ranska
1.  Petra Henzi (Sveitsi) 3.38.12
2.  Esther Süss (Sveitsi) + 2.14
3.  Blaza Klemencic (Slovenia) + 2.47
4.  Sabrina Enaux (Ranska) + 4.20
5.  Michela Benzoni (Italia) + 8.45

Tulokset kokonaisuudessaan:
http://62.50.72.82/ftpuci/ftpsportelectronic/ftptouci/
MTB/2008/32914_RiderResult_XCM_WE.pdf
 

Miehet 83 km 
1. Hector Leonardo Paez Leon COL 4:17:22 
2. Lukas Buchli SUI +0:02:04 
3. Karl Platt GER +0:03:13 
4. Alban Lakata AUT +0:04:26 
5. Urs Huber SUI +0:05:58

Tulokset kokonaisuudessaan:
http://62.50.72.82/ftpuci/ftpsportelectronic/ftptouci/
MTB/2008/32914_RiderResult_XCM_ME.pdf

 

Maailmancupin lopputulokset

Naiset:
1 Pia Sundstedt (Suomi) 380 pistettä
2 Esther Süss (Sveitsi) 360
3 Blaza Klemencic (Slovenia) 310
— 
6 Carina Ketonen (Suomi) 230

Miehet:
1. Hector Leonardo Paez Leon COL 390 
2. Thomas Dietsch FRA 370 
3. Alban Lakata AUT 350

Tulokset kokonaisuudessaan:
http://62.50.72.82/ftpuci/ftpsportelectronic/ftptouci/
MTB/2008/32914_RiderRanking_XCM_WE.pdf 
http://62.50.72.82/ftpuci/ftpsportelectronic/ftptouci/
MTB/2008/32914_RiderRanking_XCM_ME.pdf

Lisäinfoa:
http://www.piasundstedt.com
http://www.uci.ch/templates/UCI/UCI5/layout.asp?MenuId=MTUzNjE
http://www.extreme-sur-loue.com/


Kuulumisia Ranskasta

04.10.2008

Ranskan Ornansista kantautuneiden uutisten mukaan maratonin maailmancup-finaali ajetaan huomenna sunnuntaina teknisesti erittäin haastavalla kisaradalla. Suomalaiset ovat saapuneet kisakylään, mutta tämän hetkisten tietojen mukaan Pia Sundstedt ei ajaisikaan huomista maailmancup-finaalia.

Lisäinfoa:
http://www.uci.ch/templates/UCI/UCI5/layout.asp?MenuId=MTUzNjE
http://www.extreme-sur-loue.com/


Pia Sundstedt ja Carina Ketonen maailmancupin finaaliin sunnuntaina

03.10.2008

Pia Sundstedt ja Carina Ketonen kilpailevat maratonin maailmancupin finaalissa Ranskan Ornans’ssa tulevana sunnuntaina. Sundstedt lähtee kilpailuun maailmancupin johtajan paita yllään, ja puolustaa kahden aikaisemman vuoden cupin kokonaiskilpailun voittoa. Ketonen on ennen finaalia cupissa kahdeksantena. Kisa käydään sunnuntaina 5.10. 60 km:n matkalla. Kilpailureitin kokonaisnousu on 2000 metriä.

Maastopyöräilyn maratonmatkojen maailmancup käsittää tänä vuonna kaksi osakilpailua. Ensimmäinen käytiin Turkin Manavgatissa maalikuussa. Kansainvälinen pyöräilyliitto UCI on päättänyt poistaa cupin ohjelmistosta tämän vuoden jälkeen.

Sundstedt on tällä kaudella ehtinyt saavuttaa lajissaan MM-pronssia sekä EM-hopeaa. Lisäksi hän on voittanut kaksi kauden tärkeintä etappikilpailua: Etelä-Afrikan Cape Epicin sekä Saksasta Italiaan ajettavan Trans Alpin parinsa Kanadan Alison Sydorin kanssa.

Maailmancupin finaalin jälkeen ohjelmassa on vielä Ranskan 10.000 osallistujan Roc D’Azur.

Lisäinfoa:
http://www.uci.ch/templates/UCI/UCI5/layout.asp?MenuId=MTUzNjE
http://www.extreme-sur-loue.com/